< takaisin

♠ kouluvalmennus 31.10

Avajaisten kunniksi pidämme viikonlopun ajan valmennuksia kolmesta lajista. Yksi niistä on koluvalmennus. Tasona on Intermediaire I - Grand Prix ja mukaan otamme sen tasoisia hevosia. Teemme pääasiassa laukanvaihtoja sekä passagea ja herkistämme hevosen täysin avuillemme, että ne toimisivat moitteettomasti allamme. Mukaan mahtuu vain neljä ratsukkoa! Jokaiselle tullaan kirjoittamaan pieni kommenttipätkä siitä miten valmennus meni.

osallistujat

1. Sakkura - Weybridge's Hoffmaestro
Saavuitte Masan kanssa maneesiin reippaana ja sen näköisenä, että tänään tehtäisiin töitä ja onnistuttaisiin. Alkuverkassa Masa kulki melko pitkänä, mutta puolipidätteiden sekä temponvaihteluiden kanssa se alkoi antaa periksi ja hakea oikeaa muotoa hienosti. Pohje ei välillä meinannut pysyä kyljessä kiinni, mutta lopulta sillekkin löytyi paikka hevosen kyljessä, hyvä juttu! Laykkatyöskentely meni vaivattomasti, vaikka Masa olisi mielummin mennyt vähän kovempaakin. Hienosti sait hevosen pidettyä kuitenkin sopivassa vauhdissa. Pienen käyntitauon jälkeen alettiin työskennellä laukanvaihtojen parissa, passagea ei tänään mentäisiin suunnitelmamuutoksien vuoksi. Masa näytti toimivan mahtavasti pienistäkin avuista joten herkistäminen oli täysin onnistunut! Menimme laukanvaihtoja pituushalkaisijalalla ja Masa hallitsi homman todella hienosti! Kunhan se vain malttaisi odottaa seuraavia apuja, eikä häseltäisi niin paljoa. Sait asian kuitenkin korjattua ja Masa suoritti tehtävän loppujen lopuksi tosi hyvin! Loppuravit menivät lepposissa tunnelmissa Masan venyttäessä kaulaansa pitkälle alas. Kiitos osallistumisesta!

2. Viivuska - Nicotinecall PB
Nico asteli maneesiin kiinnostuneena ympärillään tapahtuvista asioista. Alkuverkassa Nico liikkui reippaasti eteenpäin eikä laittanut vastaan. Apujen kanssa se oli alussa hieman hukassa, muista näyttää selkeästi mitä tahdot. Erilaisten tehtävien avulla (temponlisäykset, pieni pohkeenväistö, taivuttelu yms.) Nico alkoi antaa periksi ja otti takajalat myös hienosti mukaan liikkeeseen. Laukkatyöskentely meni tahdikkaasti ja tasapainoisesti, eikä Nico yrittänyt mitään ylimääräistä. Pienen käyntitauon jälkeen ryhdyimme työskentelemään laukanvaihtojen kanssa, joista Nico oli melko innoissaan. Teimme laukanvaihtoja pituushalkaisijalla. Nico oli hieman malttamaton ja sen kuulolle saamiseen tarvittiin paljon pidätteitä. Melko pian se kuitenkin tajusi homman jutun ja vaihtoi laukkaa hienosti jopa joka askeleella. Loppuravit menivät hienosti kaulaa venytellen. Kiitos osallistumisesta!

3. Juli - Duren Caissière
Kaisa asteli maneesiin kaula kaarella ja puhkuen. Alkuverkassa Kaisa haki jo heti kättelyssä oikeea muotoa, vaikka takajalat eivät vielä täysillä kulkenut mukana. Puolipidätteillä, taivutuksilla ja pienillä muistutuksilla takajaloista hevonen alkoi kuitenkin rentoutua ja käyttää myös takapäätänsä ravissa. Muistat vain itse pitää kädet vierekkäin ja pystyssä, muuten meni hyvin! Laukkatyöskentely meni todella hyvin ja Kaisa ei missään välissä pudottanut takajalkoja pois tahdista ja käytti niitä hienosti! Minkäänlaisia moitteita ei ole sanottavana laukkatyöskentelystä. Pienen käyntitauon jälkeen aloitimme laukanvaihdot pituushalkaisijalla. Ne sujuivat hyvin Kaisalta, vaikka alussa olikin pieniä tahtivirheitä. Korjasit ne hienosti puolipidätteillä ja sitten mentiin matavasti loputkin. Loppuverkka sujui rennosti ravaillen. Kiitos osallistumisesta!

4. Rui - Jingo
Sinä ja Jingo astelitte manesiin hieman rauhallisen puoleisesti - ainakin Jingo. Alkuverkassa se ei olisi halunnut oikein liikkua ja laitotikin melko hanakasti pohjeapuja vastaan. Parilla raipaniskulla se kuitenkin heräsi ja laittoi kaviota kavion eteen, hyvä niin! Tuhansien taivutteluiden ja kiemuroiden jälkeen se aklkoi pikkuhiljaa hakea oikeaa muotoa ja otti heti takajalat hienosti mukaan liikkeeseen, hienoa! Laukkatyöskentely meni aluksi tahmeissa tunnelmissa, mutta sai hevoseen vauhtia uhkailemalla sitä raipalla ja antamalla pohjetta reilusti. Siitä jos jostain Jingo sai energiaa ja olisi halunnut lauata pois alta. Sait sen kuitenkin pidettyä suht hyvässä vauhdissa ja lopulta laukkatyöskentely sujui hyvin. Pienen käyntitauon jälkeen aloimme tekemään laukanvaihtoja pituushalkaisijalla. Jingo ei olisi jaksanut keskittyä laukanvaihtoihin kympillä ja herättelit sitä puolipidätteillä. Kyllähän pari tosi hienoa laukanvaihtoa nähtiin ja jätimme harjoittelut mahtavan suorituksen jälkeen. Loppuverkat menivät reippaammin ja Jingo näytti liikkuvan ihan omasta tahdostaan. Kiitos osallistumisesta!





KUVAT © J.TOFFI